kainiemelainen Yritän haastaa yhteiskunnallista keskustelua, harrastan yksinkertaistamista ja tölväisyjä...

Kansanedustaja Niikko pyllistää

Kansanedustajan Niikko juhlii voittoaan eutanasia -kysymyksessä., Niikko on asettanut - tyypilliseen perussuomalaiseen tapaan - minulle ja monelle muulle kommentoijalle bannin blogiinsa. Kommentoin siis - vapautuneesti - omassa blogissani Niikkoa ja hänen toimintaansa.

Kansanedustajan voiton juhla nostatti itselleni kylmiä väreitä. Niikkosiis  juhlii eduskunnan poljettua maanrakoon kansalaisten enemmistön mielipiteen (74% suomalaisista suhtautuu positiivisesti eutanasiaan, YLE) ja kansalaisaloitteen allekirjoittajien kannan. Eutanasia edustaa ihmisoikeutta, Niikko ei kirjoituksessaan näytä myötämielisyyttä eutanasia-aloitteen tekijöille eikä allekirjoittaneille. 

Niikon painavin lause kuuluikin: "Päättäjien tulee nähdä pidemmälle."

Kansa on siis typerää. Kansanäänellä ei ole populistillekaan kovin suurta painoarvoa. 

Niikon blogiteksti kirvoitti kymmeniä kommentteja eutanasian puolesta. Suurin osa mielipiteistä perustui ihmisoikeuksiin. Niikko ei vastannut yhteenkään kommenttiin suoraan, vaan jätti oman yleiskommentin.

"Kyllä täällä taas on mielipiteitä. Asiantuntijuutta sitä vähemmän. Ei lakeja säädetä huutoäänestyksellä tai siltä mistä kenestäkin tuntuu. "

Populistin suusta parhautta.

 

Niikko sanoi viime kesäkuun lopulla, puolueen hajaannuksen tilassa, tutkivansa, jatkaako Perussuomalaiset rp. sen kristillissosiaalisella arvopohjalla. Viikon tutkittuaan Niikko ilmoitti jäävänsä puolueeseen. Niikko on fundamentalisti-kristitty, joka norsunluutornistaan unohtaa kristityn arvot ja humaanisuuden. Hän esittää väitteitä, kuinka eutanasia tuhoaa kansalaiset ja ihmisarvon.  Niikon ihmisarvokäsitys, kuten kaikki muutkin käsitykset pohjautuvat Raamatun yksittäisiin lauseisiin: "Älä tapa".

 

Perussuomalaiset rp. on sääntöjensä mukaan kristillissosialistinen puolue, sitä korostaa sen sääntöjen 2 §:n ensimmäinen lause. Pykälässä kerrotaan puolueen tarkoitus. Itse pidän tältä osin Kristillisdemokraatteja ja Perussuomalaiset rp:a samalla tavalla kristillisfundamentalistisina puolueine. PS huijaa äänestäjiään häivyttämällä arvopohjaansa. Välillä se vain tulee esiin. Kuten nyt, kun Niikko saarnaa, miten meidän kuuluu ajatella. Bloginsa otsikko on muuten kovin kuvaavasti: "Messu".

 

En voi olla kuitenkaan nostamatta esiin Mikko Kokkoa, Perussuomalaiset rp:n kansanedustajan Jani Mäkelän eduskunta-avustajan kommentteja Niikon blogissa. Kokko kommenteillaan pyrki näyttämään, että PS-piirissäkin on asiassa vetoa myös -populistisesti - kansan mielipiteen suuntaan. Niikon kommenttien vastapainona Kokon kommenteissa paistoi ihmisarvo. Ehkä Perussuomalaiset voivat kehittyä, ehkei Nikko, Huhtasaari, Kankaanniemi olekaan koko totuus. Säännöt ja puolueen tarkoitus saattaisivat joskus muuttua.

 

Mika Niikon blogi:

http://mikaniikko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254854-elama-voittaa

Mika Niikon kommentti: 

http://mikaniikko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254854-elama-voittaa#comment-...

Yle eutanasia-mielipidetutkimuksesta:

https://yle.fi/uutiset/3-9360962

Perussuomalaiset rp. säännöt:

https://www.perussuomalaiset.fi/tietoa-meista/perussuomalaiset-rpn-saannot/

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (27 kommenttia)

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Blogissaan Niikko pilkkaa kuolevia ja kärsiviä ihmisiä ja heidän omaisiaan. Sellaisia ihmisiä joiden loppuelämä on kemiallisessa tokkurassa makaamista märissä vaipoissa makuuhaavoissa ilman mitään toivoa muusta kuin että jo pääsisi pois.

Usein tämä loppuu "hoitovirheeseen", "unohdetaan" antaa lääke tai annetaan väärä jonka jälkeen uupuneet omaiset ovat samalla aikaa loppu ja onnellisia että toisen ei tarvitse enää kärsiä, eivätkä jaksa tai halua nostaa meteliä hoitovirheestä. Olen itse nähnyt tuon liian läheltä, mitä sanoa ihmiselle joka täysissä järjissään kyselee että "Janne, miksi en vain voisi jo päästä pois".
Se on sitä elämää joka Niikon mukaan tässä voitti.

Olisi edes ollut hiljaa eikä riemuinnut asiasta.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

"Hoitovirhettä" ei toki anneta tapahtua. Niinhän Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin hallintoylilääkäri vast'ikään blogissaan julisti, että hoitovirheisiin menehtyy ainoastaan 56 potilasta vuosittain. (muistelen luvun olleen 56, saattoi olla 54:kin)

Lääke"virhe" lienee yleisin kuolinsyy. Kuolevan omaisia ohjataan lääkepumpun käyttöön aina, kun potilaalla näyttää olevan kipuja. Pumpun käyttö jätetään usein omaisen tehtäväksi. Ihmisen morfiinihuuruinen ja harhainen kuolema näyttää Niikon Kirjan mukaan ideaalilta.

Olen, Janne, pahoillani, että olet joutunut kuulemaan kysymyksen henkilökohtaisesti. Itse en ole kohdannut tuollaista tilannetta. Silti pystyn ymmärtämään niin kuolevan kuin omaisenkin tuskan tuossa tilanteessa. Rukous ei silloin juuri lämmitä eikä huolta vähennä-

Juuri tuo Niikon ilakointi sai aikaan blogin. Ymmärrys puuttuu.

Käyttäjän aesalli kuva
Arto Salli

Koko Suomessa kuolee vuosittain asiantuntijoiden mukaan jopa yli tuhat ihmistä hoitovirheiden takia. Esim. tuossa esitetään arvio 700 - 1700 :
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005654084.html

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #15

Itse luin jutun, johon Lasse Lehtonen, HUS:n hallintoylilääkäri viittasi bllogissaan:

Lehtonen väitti "Esimerkiksi vuonna 2014 potilasvakuutuksesta korvattiin 53 kuolemaan johtanutta potilasvahinkoa". Muistin luvun ihan väärin siis.

http://lasselehtonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2545...

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Minä en huolestuisi sen kummemmin äänestyksen tuloksesta kuin Niikon kommenteistakaan. Kansalaisaloitteella oli allekirjoittajia reilu 60000, joka ei nähdäkseni yleensä anna kovin paljoa odotuksia läpimenoon.

Asia on kuitenkin otettu esille ja tulevat ehdokkaat joutuvat miettimään oikeasti näkemystään tuohonkin asiaan. Joten tässä käy kuten avioliittolaissakin. Aika kypsyy hiljalleen siihen, että kansanedustajatkin ovat valmiit muutokseen.

En edes usko siihen, että eutanasialla on vielä kansan (niin) suurta tukea takanaan. Monia pelottaa esitetyt ajatukset siitä, että asia olisi Pandoran lipas, joka mahdollistaisi myös tietyssä määrin 'puhdistuksen'. Joten annetaan sekä kansan että kansan edustajien kypsyä vielä vähän.

Kyllä se siitä.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Joensuu, toki ymmärrän, ettet keskustalaisena halua keskustella Niikon blogista sen paremmin kuin eutanasiastakaan. Pelkonne Pandoran lippaasta pitäköön teitä hallinnassaan.

Itse en epäile yhtään, etteikö kansalaisten suuri joukko olisi ollut aloitteen takana. Eutanasian tarve korostuu, kun ihmiset hoidetaan kitumaan. Eliniänodotteen kasvettua tuskallisten kuolemien osuus on lisääntynyt ja lisääntyy edelleen. Hoito johtaa tilanteeseen, jota ei enää uskalleta hoitaa. Pelko kuolemasta, pelko Pandoran lippaasta, pelko päättää isosta kysymyksestä. Pelko on päättäjää ohjaava tekijä tällä hetkellä.

Tulevaisuus on toki valoisampi. Uskallus kasvaa. Jossain vaiheessa kuolemasta uskalletaan yhteiskunnassa puhua. Nythän kuoleminen on suljettu laitosten sisäpuolella tapahtuvaksi poismenoksi. Ja ymmärrän toki, että näin isossa kysymyksessä on vähintään kaksi keskenään erilaista näkökantaa. Päättäjillä oli tällä kertaa tällainen.

Niikon blogia arvostelen nimenomaan siksi, että Niikko pyyhkii suomalaisten arvon palasiksi puheillaan. Päättäjien tulee tehdä päätöksensä tosiasioiden valossa, mutta kyllä vastakkaisen näkemyksen arvostaminen on osa poliittista korrektiutta.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

No, asetin sanani huonosti. Olen kyllä samaa mieltä tuosta eutanasian sallimisesta, sillä ymmärrän kyllä Asian molemmat puolet. Mutta Niikko on niin pieni tekijä ja muutenkin yleensä aiheuttaa ulostuloillaan asialleen pikemminkin vahinkoa, joten en hänen sanomisiinsa paljon paukkuja laittaisi.

Niinpä, jälleen kerran. Parempi, että olisin pitänyt turpani kiinni.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #11

Kyllä sinunkin äänelläsi on merkitys. Minäkin ymmärrän päättäjiä ja asian vaikeuden. Päättäjän asema on vaikea. Hän joutuu arvostelun kohteeksi joka tapauksessa. Jos äänestää puolesta, on kuolemankauppias, jos vastaan, on pelkuri.

Joensuu, arvostan mielipidettäsi joka tapauksessa. Kiitos että kommentoit!

Käyttäjän deneidez kuva
Petri Pakarinen

En nyt sanoisi, että se on ihmisoikeus, mutta sallia se toki pitäisi. Muutenkin on normaalia, että poliitikot hehkuttavat oman linjansa mukaisia päätöksiä.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Minulle eutanasia näyttäytyy ihmisoikeutena. Eutanasia antaa mahdollisuuden arvokkaaseen kuolemaan. Mutta kyse on toki vain minun mielipiteestäni.

Niikon tapa hehkuttaa asiaa väärässä paikassa, perustelut ja varsinkin kommentit osoittavat meille kaapin paikan.

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi

Niikon blogin kommentit osoittavat lähinnä sen, että Niikon blogia ei edes haluttu lukea kunnolla. Kunhan päästiin lyttäämään "fundamentalismia". Mukaan vedettiin jopa aitoavioliitot sun muut. Mikseivät aikuiset ihmiset voi ymmärtää, että lähes kaikissa ratkaisuissa, poliittisissa tai eettisissä, on aina kaksi puolta, ja niitä molempia pitää punnita, plus- ja miinus- molemmat huomioon ottaen. Nyt siellä paasataan vain tahallisesta kidutuksesta ja sävy on muutenkin epäasiallinen. Eräs kommentoija tuntui vaativan jopa muistisairaiden tappamista ilman näiden omaa päätöstä, koska heidän elinvuosissaan ei kuulemma ole "järkeä". Kun huomautin, että juuri tuolla argumentilla joukkotuhonta aloitettiin Natsi-Saksassa, sain syytteen epärehellisyydestä yms. No se ketju ilmeisesti vedettiin sitten pois.

Käyttäjän JanTheon kuva
Jan Theon Vastaus kommenttiin #7

Niikko ilakoi sadistisesti kuolemansairaiden tuskan jatkamiselle sekä armon kieltämisellä. Luulisi uskovaisen tunnustavan armon?

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #7

Asiattomuuksiin mennään kovin helposti. On hassua, että arvokkaan kuoleman keskustelussa ollaan menty tuolla tavalla arvottomuuteen.

Kuolemasta keskustellessa on ikävää riidellä. Siksi toivon, että keskustelussa säilyisi maltti.

Itse en fundamentalististen arvojen osuutta pidä pahana, olihan Niikon puheenvuoro suunnattu nimenomaan omalle väelle.

Niikon pelkoja uhkuva kirjoitus toki oli suoraan populistin oppikirjasta. Mutta erityisen ärsyttävää oli se, ettei Niikko antanut yhtään arvoa kansalaisaloitteen tekijöille tai allekirjoittajille. Edes se, että reilusti yli puolet (74-80%) kansasta kannattaa eutanasian laillistamista, ei saanut Niikolta pienintäkään huomioon ottamista tai arvostamista. Populistilta kovin jyrkkä kannanotto pohjautuu uskoakseni nimenomaan Raamatun ehdottomaan tulkintaa.

Kiitos, Tuula, kommentistasi.

Käyttäjän niklaschristianrenner kuva
Niklas Renner Vastaus kommenttiin #7

"Niikon blogin kommentit osoittavat lähinnä sen, että Niikon blogia ei edes haluttu lukea kunnolla. "

Mistä puheenollen. Voisin pistää kommenttejasi (ja parin muunkin) luettuani pääni pantiksi, että et ole itse tutustunut valiokunnan mietintöasiakirjaan, vastaehdotukseen tai edes kansalaisaloitteen sisältöön.

Lähinnä tää on eutanasian vastustajilta just tätä, että lain salliminen johtaa vanhusten keskitysleireihin, terveydenhuollon romahduttamiseen ja joukkoitsemurhiin. Onneks oli eduskunta valppaana ja esti tämän massamurhan.

Käyttäjän IlkkaJanhunen kuva
Ilkka Janhunen

#6: "Minulle eutanasia näyttäytyy ihmisoikeutena"

-> Eipä tosiaan yllätä, että eutanasia näyttäytyy sinulle ihmisoikeutena. Sekään ei yllätä, että et millään tavalla huomioi esitettyä kritiikkiä etkä siis pysty vastaamaan kritiikkiin.

-> Miten olisi, jos ensin omin sanoin tässä määrittelet, mitä eutanasia tarkoittaa, niin tarkastellaan sen jälkeen, onko kyseessä ihmisoikeus vai eikö ole.

Käyttäjän JanTheon kuva
Jan Theon Vastaus kommenttiin #14

"Miten olisi, jos ensin omin sanoin tässä määrittelet, mitä eutanasia tarkoittaa, niin tarkastellaan sen jälkeen, onko kyseessä ihmisoikeus vai eikö ole."

Kyllä ihmisoikeuksiin kuuluu keskeisesti oikeus määrätä omasta elämästään. Olkoon se halu elää tai halu kuolla.

Valtion tulee olla ihmistä varten eikä ihmisen valtiota. Tässä on kyse ihan puhtaasti itsemääräämisoikeudestakin....

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #14

Päätit käydä ensin henkilöön. No, sepä ei yllättänyt.
Sinulla saattaisi olla myös mielipide. Et kuitenkaan halunne keskustella siitä.

Miksi haluat keskustella määrittelystä? Kiitos kuitenkin osallistumisesta!

Eutanasia = hyvä kuolema ts. armokuolema tai kuolinapu.

Käyttäjän ToniPihkola kuva
Toni Pihkola

Poliitikkojen olisi syytä muistaa, että kysymys eutanasiasta jakaa jokaisen puolueen äänestäjäkuntaa ja herättää paljon tunteita. Sitä kannattaisi miettiä ennen kuin tekee omia kannanottojaan, jossa juhlistaa elämän voittoa, vai miten hän sen ilmaisikaan. Sillä hyvin herkästi suututtaa omia äänestäjiään.

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi

Minä luulen että Niikon äänestäjät ovat tässä samaa mieltä edustajansa kanssa, ja niin pitää demokratiassa ollakin. Niikon ei pidä siksi olla hiljaa, että on ehkä jonkun muun saman puolueen edustajan kanssa eri mieltä. Tämä nimittäin ei ole puoluepoliittinen kysymys, ja se nyt vasta järjetöntä olisi, että yritettäisiin tukkia kansanedustajan suu. Päinvastoin, on hyvä että jokainen edustaja tekee kantansa (ja sen perustelut) mahdollisimman selviksi.

Käyttäjän Minnamaarialax kuva
Minna-Maaria Lax

Niikko teki miehen työn avioliittolain kuvioissa polvirukouksineen, yövalvomisineen ja muine yhtä naurettavine tempauksineen. Hän onnistui käännyttämään tarpeellisen määrän edustajia vastakkaiseen leiriin.

Kun kiitin häntä hänen blogissaan, banni napsahti saman tien. Se on sitä persujen sananvapautta.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Perussuomalsiet ajavat monessa asiassa kaksilla rattailla, en usko, että mitään parannusta on tulossa. Se suunta muuttuu kuin tuuliviiri, tai sitten ei vain uskalleta ottaa kantaa.

Tämä kansalalaisaloite on hyvä esimerkki siitä, persuissa on paljon Niikon tavoin ajattelevia, jotka vastustavat homoliittoja, eutanasiaa ym.

Huhtasaari ja Niikko ovat juuri niit kristillisen perustan omaavia, joten Halla-ahon on oltava varovainen lausunnoissaan, sillä muuten tulee lisää menetyksiä.

Näihin asioihin ei juuri persujen johdolta saa vastauksia, koska molempia puolia pitää yrittää miellyttää.

Sama tilanne on myös keskustassa, ja nämä asiat ovat sielläkin puoluejohdolle vaikeita.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Ilman sarvia ja hampaita, rattaiden määrä lienee suurin kokoomuksessa. Työväenpuolue, maahanmuuttokriittinen puolue, maahanmuuttomyönteinen puolue, liittovaltiomyönteinen ja liittovaltiovastainen ja vielä vihreä samassa paketissa.

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi

Petteri, ihanko tosissaasi olet sitä mieltä, että tällaisesta omantunnonkysymyksestä pitäisi tehdä puolueen ryhmäpäätös ja sitten vaatia edustajilta ryhmäkuria äänestyksessä?? Et voi olla tosissasi!

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Soini perussuomalaisten johdossa oli tästä erittäin tarkka. Hän ei sallinut juuri mitään fundamentaaliskatolilaisuuden ulkopuolelta. Sitten Timoa kiukutti kun oli Juvosia ja Eeroloita, jotka ovat tosi liberaaleja seksi/uskontoto/jne kysymyksissä.

Käyttäjän AnukatariinaSolonen kuva
Anukatariina Solonen Vastaus kommenttiin #24

Kyllähän nuo toki joka kerta olivat omantunnon kysymyksiä - omatunto tosin oli yksinoikeudella Timo Soinin.

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

Eutanasialla on huono kaiku erään 1930-luvulla vaikuttaneen perus-saksalaisen liikkeen harjoittaman vammais- ja mielenterveyshoidon vuoksi.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Siellä ei tehty armomurhia, vaan armottomia murhia.

Toimituksen poiminnat